Kauhavan Ravirata Oy:n historiaa
Kauhavan Hevosjalostajain Rata Oy perustettiin 30.3.1947 korvaamaan vuodesta 1925 toiminut Kauhavan Hevosjalostusyhdistys ja toteuttamaan tämän päätös paikkakunnan oman raviradan sekä näyttelyareenan rakentamisesta. Rata alkoi nousta Tanelinmäkeen, parin kilometrin päähän keskustasta kevättalvella 1947. Uuden raviradan vihkiäisiä juhlittiin 8. elokuuta 1948.
Työt rata-alueella jatkuivat vielä avajaisravien jälkeenkin. Tuomaritorni valmistui vuonna 1950 ja verryttelyrata vuotta myöhemmin.
Aluksi Rata Oy isännöi neljiä raveja vuodessa mutta harvensi kerrat kolmeen vuonna 1956, koska talviajan kilpailut eivät juuri kannattaneet taloudellisesti ja koska yllätykselliset sääolot tekivät järjestelyvastuusta raskaan kantaa. Loppiaisravit painuivat historiaan vuonna 1963 ja eloravit vuonna 1972.
1990-luvun alussa kauhavalainen raviväki uhrasi kauniita kevätiltojaan radan hyväksi pystyttämällä valjastuskatoksen, joka palvelee ravien aikana tarvittaessa myös sadesuojana. Todellinen talkootyön voimannäyte, moderni ja toimiva tuomaritorni/kahvila kohosi radan kupeeseen vuonna 2005.
Heinäkuussa 2010 yhtiön uudeksi nimeksi tuli Kauhavan Ravirata Oy.